Festivaali­johtajan tervehdys: 25 vuotta taian äärellä

10.09.2024

2024 on Teatteri Mukamakselle varsinainen juhlavuosi. Sen lisäksi, että teatteri täyttää 45 vuotta, myös Mukamaksen erityinen kansainvälinen nukketeatterifestivaali viettää 25-vuotisjuhlavuottaan.

Vuosien varrella olemme saaneet nauttia hienoista esityksistä ympäri maailmaa. Yhteensä on nähty 185 eri esitystä 20 maasta. Nukketeatteri kukoistaa etenkin Keski-Euroopassa, missä järjestetään pitkäkestoisia alan koulutuksia. Lisäksi festivaaliesityksiä on nähty mm. Japanista, Espanjasta, Israelista, Yhdysvalloista ja Kanadasta.

Nyt onkin aika muistella teatterin perustajan ja festivaalin taiteellisen johtajan Mansi Styczin kanssa, mistä tapahtumat saivat alkunsa.

 

Festivaali syntyy sydämen halusta

 

Festivaali sai alkunsa hyvin orgaanisesti, kun Teatteri Mukamaksen perustajat Mansi Stycz ja Anna-Liisa Tarvainen yhdessä tuumin totesivat ulkomailla esityksiä katsellessaan, että näin hienot teokset täytyisi saada myös Suomeen, muidenkin nähtäväksi. Yksi kaksikon alkuajatuksista teatteria perustaessa olikin ”ikkunat auki Eurooppaan!”

   –Halusimme jakaa tuntemusta siitä, mitä kaikkea nukketeatteri on. Koska oli 20-vuotiaan Teatteri Mukamaksen juhlavuosi, tuntui oikealta hetkeltä järjestää viimein festivaali, jossa nukketeatterin hämmästyttävä moninaisuus avautuu. Festivaalia ei perustettu vain festivaalin vuoksi. Taustalla oli vilpitön halu rikastuttaa omaa kulttuuriamme. Halusimme jakaa niitä kokemuksiamme, joita olimme kokeneet esitysmatkoillamme mm. Ranskassa, Tšekissä ja Itämeren maissa.

Jo ennen festivaalia Teatteri Mukamaksella järjestettiin Lasten teatteriviikkoja v. 1995–1998, joilla haluttiin esittää teatterin omaa ohjelmistoa ja tarjota pidempikestoinen lasten tapahtuma. Siitä toiminta laajeni festivaaliksi v. 1999, jonka piti olla vain yhden kerran. Kokemus oli kuitenkin niin ihmeellinen, ettei se jäänytkään siihen. Seuraava festivaali pidettiin jo seuraavana vuonna. Jokavuotinen nukketeatterifestivaali taas todettiin sen verran väsyttäväksi oman kokovuotisen teatteritoiminnan lisäksi, että festivaali päädyttiin pitämään joka toinen vuosi.

 

Vapaus kokea niin kuin itse kokee

 

Mansi Stycziä ajaa vieläkin halu oppia uutta tästä uskomattoman vanhasta teatterinmuodosta.  Siksi ohjelmisto on aina niin moninaista ja rajaamatonta. Ihmisten taidot eivät tunne rajoja. Esityksiä Mansi ei halua alkaa analysoida tai arvottaa, vaan menee aina oman kokemuksensa kautta.

–Edelleen hienointa festivaalissa on monipuolisuus. Jokaisessa esityksessä on oma arvonsa, eikä niitä voi laittaa paremmuusjärjestykseen. Ne ovat elämyksiä, jotka avautuvat jokaisen omaan kokemusmaailmaan. Jokainen esitys on omalla tavallaan merkityksellinen ja sisältää kohtia, jotka jäävät elämään minussa itsessäni. Jokainen katsoja on vapaa kokemaan esityksen omana itsenään.

 

Tervetuloa kokemusten äärelle!

Festivaalin taiteellinen johtaja
Mansi Stycz

 

Kuva: Festivaalin taiteellinen johtaja Mansi Stycz
Omskin festivaalilla Länsi-Siperiassa v. 2017

 

MUKAMAS 2024 – Kansainvälinen nukketeatterifestivaali 11.–15.9.
Esityksiä lapsille ja aikuisille
www.mukamasfestival.com